Ideat lentelevät villisti, eikä naurunkyyneliltäkään vältytä, kun joukko aktiivinuoria kootaan yhteen kouluttautumaan vaikuttajiksi.

Hikikarpalot helmeilevät otsallani ja näpytän hermostuneena kännykän ruutua taksin kaartaessa mutkassa. Myöhästyisin pian, eikä minulla ollut edes aavistusta siitä, missä kokoustilamme olisi.  Perkeleen Kuohke, kiroan hiljaa mielessäni. Viimein taksi saapuu hotelli Tornin pihaan ja singahdan kuin ohjus ulos autosta ja rakennuksen aulaan. Saan reittiohjeet vastaanottovirkailijalta ja pian olenkin oikealla ovella. Sisältä kuuluu vetäjämme Jennin ja järjestöveteraanin, joskin minua vuoden nuoremman, Jaanan huomiota herättävä, elämää täynnä oleva naurunremakka.

Innokkaita nuoria vaikuttajia!

Katselen ympärilleni tummin sävyin sisustetussa huoneessa, joka suorastaan huokuu luotaantyöntävyyttä. Oulussa oli niin paljon kodikkaammat kokoustilat, ajattelen.  Tutut kasvot hymyilevät minulle ja ehdin hetken jo miettiä, olenko tavannut jo kaikki suurin piirtein omaan ikäluokkaani kuuluvat vammaiset. Pian kuitenkin huomaan muutaman uuden naaman ja huokaan helpotuksesta. Piirit ovat pienet, mutta eivät niin pienet.

Kyseessä on Invalidiliiton ja Seitin järjestämä Intopaja – nuorille suunnattu viikonloppukoulutus, joka pidettiin 12.–13.11.2016 Tampereella. Tällä kertaa viikonlopun teemoja ovat vaikuttaminen ja tapahtumien järjestäminen.  Jälkimmäinen valitettavasti vähemmän kuin mitä esittelyteksti antoi ymmärtää.

Aluksi osallistujilta kysytään, miksi he olivat osallistumassa tähän koulutukseen. Värikkääseen joukkoomme mahtuu niin Inton, eli Invalidiliiton nuorisotyöryhmän ja muiden järjestöjen vakiokalustoa kuin kaltaisiani noviiseja, jotka ovat vasta viime vuosina löytäneet vammaisjärjestöt ja niiden tuomat hyödyt, ellei lääkinnällisiä kuntoutusjaksoja lasketa.

VAIKUTTAMISEEN ON MONTA SYYTÄ

” Haluan löytää  täältä vaikuttamiskeinoja, joita voin käyttää hyödykseni kampanjassani kunnallisvaaleissa”, sanoo eräs nuori mies, jonka vastaus eroaa huomattavasti muista.

”Haluan avartaa ihmisten maailmaa ja pyrkiä vakuuttamaan asioista päättäviä tahoja”, vastaa toinen.

”Haluan elvyttää paikkakuntani paikallisyhdistystä, tuoda sinne nuorta verta ja järjestää sitä kautta tapahtumia, joissa myös nuoret löytäisivät toisensa ja verkostoituisivat”, huikkaa kolmas ja saa minut hymyilemään.

Niiden, jotka pitävät vammaisia jotenkin hitaina tai muuten säälivät, pitäisi olla täällä kuulemassa noita vastauksia. Totuus kun on, että mikäli vammaisella menee huonosti, se johtuu vain siitä, ettei yhteiskunta tarjoa heille kunnollisia resursseja. Se  näkyy esimerkiksi avustajatuntien vähäisyytenä.

Päivämme avaa kunniavieras Amu Urhonen, joka on vaikuttavassa asemassa muun muassa Kynnys Ry:ssä, jonka puheenjohtaja hän on, sekä Vihreiden puolueessa useassa eri tehtävässä. Urhonen oli varsin vaikuttava puhuja ja sen huomasi myös siitä, että yleensä niin äänekäs seurueemme hiljenee täysin. Puhuja osaa ottaa tilan haltuun, eikä hänessä näy häivähdystäkään jännityksestä.

Monen kuulijan kasvoilta huomaa kunnioitusta, osa hehkuu inspiraatiota. On niitäkin, joiden kasvoilla näkyy häivähdys ahdistusta hänen kertoessaan tapauksesta eduskunnassa, jossa kaikki olivat jättäneet huomiotta hänen sanomansa pointin maahanmuutosta ja kuulleet sen vasta, kun seuraava puhuja oli nostanut teemaan esiin. Kaikki muut olivat tehneet näin, paitsi Ville Niinistö. Muut olivat kuulleet vain sen kun hän oli sanonut lopuksi, että tuona päivänä oli vammaisiin liittyvä päivä. Luen osan kasvoilta ajatuksen: ”Miten meillä on toivoa, kun noin korkeassa asemassa olevakin nähdään ensisijaisesti vammaisena, eikä persoonana?”

Urhonen antoi innokkaille kuulijoilleen myös vinkkejä siihen, kuinka olla hyvä vaikuttaja: Tunne faktat ja asiasi, tee tiimityötä. Selvitä, kuka asioista päättää. Tärkeimpänä asiana hän sanoi sen, että jokaiseen ajamaansa asiaan tulee suhtautua intohimolla.

Tämän jälkeen jakaannutaan ryhmiin ja pohditaan, mitä haluttaisiin muuttaa ja mihin tahoihin tulisi olla yhteydessä, jos muutosta tahdotaan. Keskustelussa esiin nousevat kuljetuspalvelumatkat, henkilökohtaisen avun tunnit, asuminen, koulutuksen eriarvoisuus, ja työllistyminen.

Ryhmätyön tuloksia – mihin haluan vaikuttaa?

On lohdullista, ja samalla pelottavaa, että vaikka jokainen osallistuja omasi enemmän tai vähemmän erilaisen vamman ja elämäntilanteen, lähes jokainen oli ainakin jossain kohtaa elämäänsä kohdannut saman haasteen, sen kun yhteiskunta ei anna resursseja elää niin kuin tahtoisi. Se herättää monessa kysymyksen: Helpottaako tämä koskaan? Ilmassa leijuu pelottavia kauhukuvia siitä, mitä päättäjät ovat suunnitelleet vammaisille tulevaisuudessa. Nämä kauhukuvat puhuvat puolestaan: ei, se ei tule helpottumaan.

”Vammaiset radikaalin anarkismin puolesta!” Jaana julistaa keskustelun lopuksi. ”Vaikka olenkin parlamentaristi”

Kuten tavallista, on koulutuksessa huolehdittu siitä, että suorastaan pyörimme ulos hotellista viikonlopun päätteeksi. Jokaisella aterialla keittiöstä kantautuvat tuoksut, jotka saavat veden kielelle ja pian eteemme kannetaankin lautasellinen, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Mikäli herkkuruoka suussa sulavine jälkiruokineen ei saa ajatuksia pois ikävistä aiheista, illan yllätysohjelma hoitaa homman. Osallistujille tarjoillaan neljän kauniin, energisen naisen hyvin mukaansatempaava burlesque-esitys. Estottomasti kurvejaan esittelevät kaunottaret saavat yleisönsä tempaistua mukaan, sillä he taputtavat ja hurraavat villisti, eivät vain kohteliaisuudesta.

Herkkuja riitti!

Esityksen jälkeen keskustelut lentävät sellaisissa sfääreissä, että jopa minä kurtistan kulmiani, kun fantasiat pääsevät esille pienessä piirissämme. Piditkö tähän asti vammaisia siveellisinä enkeleinä, joille seksi tai seksuaalisuus ovat täysin vieraita asioita? Hah. Härskimpää ihmisryhmää saa etsiä.

VAMMAVIHA MUUTTUU AKTIVISMIKSI

Aamulla palaamme jälleen suurten asioiden äärelle, kun neljä panelistia, allekirjoittanut mukaan lukien kertovat lähtökohdistaan, niin hyvistä, kuin huonoista hetkistä ja toiveistamme järjestötoiminnan tulevaisuuteen liittyen. Keskustelu hyppi aiheesta ajoittain jonnekin hyvin kauas herättäessään ajatuksia, mutta se näyttäisi olevan näiden tapahtumien sydän.

Käymme läpi myös, millaisia tapahtumia nuorille tahdotaan järjestää: reissut, tietoiskut, leffaillat, teemaviikonloput, harrastekokeilut ynnä muut. Puhumme siitä, mitä kaikkea tulee ottaa huomioon. Keskusteluun nousivat esimerkiksi, ajankohta, yleisavustajien määrä, budjetti.

Koulutuksen osallistujat koossa – inspiroituneina kotimatkalle!

On jännittävää huomata, kuinka monella puhujalla lähtökohtana oli vammaviha. Kuoriutuuko kieltäjästä aina lopulta aktiivi?