Joskus Seitin reissuilla tapaa myös outoja örvelöitä

Kun ajattelen viimeisiä kolmea vuotta elämässäni, sitä ajanjaksoa, jota kutsun elämäkseni seittinuorena, minua hymyilyttää
aina. Ilman Seittiä saattaisin vieläkin tahkota erilaisia avoimessa yliopistossa tarjolla olevia opintokokonaisuuksia tietämättä mitä todella haluan tehdä. Tai sitten irvistelisin valtaville klassikkoteosten pinoille työpöydälläni, koska olisin viimein ymmärtänyt, ettei kirjallisuustiede alana kiinnosta minua piirun vertaa.

Nämä menneet kolme vuotta eivät missään tapauksessa ole olleet helppoja. Olen murtunut pieniin palasiin ja epäillyt ikinä enää kykeneväni kokoamaan itseäni. Elämäni aktiivisena Seittinuorena onkin ollut kuin toinen todellisuus. En viitsi edes yrittää laskea niitä kertoja, joina olen pukenut Seitti-paidan päälleni kuin haarniskan sitä maailmaa vastaan, joka julmana lyö vasten kasvoja, mutta uusia seittitapahtumia suunniteltaessa ja toteuttaessa on aina ollut helppo hymyillä. Seitin ansiosta olen löytänyt nauruni uudestaan silloinkin, kun olen uskonut, ettei se enää milloinkaan olisi mahdollista.

Ahvenanmaan reissulla kokeiltiin zoomcamp ajolaitteita

Koenkin kasvaneeni paljon ihmisenä näinä menneinä vuosina. Olen päässyt näkemään paikkoja ja saanut elämyksiä, jotka
ehkä muuten olisivat jääneet näkemättä ja kokematta. Olen myös kokenut monta ensimmäistäni Seitin matkassa.
Ensimmäinen täysin itsenäinen junamatkani, ensimmäinen oma ulkomaanmatkani, ensimmäinen kerta vesiliukumäessä ja yksi niitä ensimmäisiä kertoja, kun ymmärsin, että minusta todella on ohjaajaksi nuorisotoimintaan, muutamia nimetäkseni.

Seittiaktiivina toimiminen on synnyttänyt omakohtaiseen kokemukseen pohjautuvaa tietoa, siitä kuinka tärkeää oikeanlainen nuorisotoiminta voi olla ehjäksi ja kokonaiseksi kasvamisen kannalta. Ohjaajan ominaisuudessa olen myös saanut vahvistusta sille, ettei kyse ole vain minun kokemuksestani vaan faktasta.

Joulupukkiakin on käyty tapaamassa

Tämä huomio on myös synnyttänyt tarpeen saada entistäkin enemmän työkaluja oikeanlaisen nuorisotyön toteuttamiseen. Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus. Toivonkin, että kun joskus saan tänä syksynä aloittamani yhteisöpedagogin opinnot valmiiksi, minulla olisi tietoa, työkaluja ja intohimoa jatkaa samankaltaisen aidosti nuorisolähtöisen, elämyksellisen ja vahingossa vähän kasvattavankin nuorisotoiminnan tekemistä, kuin Seittitoiminta nyt on. Toivon, ettei minusta koskaan tulisi niin ammatillista, että lakkaisin välittämästä. Koska aito lämpö ja välittäminen ovat olleet niitä asioita, jotka olen voimakkaimmin aistinut seittiaktiivina ja toivon, että voisin aidosti välittämällä ja oikeiden työkalujen avulla tehdä maailmasta edes hiukan paremman paikan, nuoriin ja tulevaisuuteen vaikuttamalla.