Share
bloggaajan nimi

Seitti Vlogstars!

mennessä | joulu 19, 2016

Share

Paras viikonloppu, top kolmen listaan. Seitin leirit ovat aivan mahtavia. Olen itse miettinyt tubettamisen aloittamista, ja sain taas lisää pohjustusta sen aloittamiselle. Leireiltä saa myös aina uusia kavereita, ja on mukava nähdä myös jo ennestään tuttuja kamuja. Lisäksi olen itse saanut sieltä lisää itsevarmuutta.

Seittimeininkii!

Ensimmäiselle leirille meneminen jännitti, se oli Seitti Haavetehdas leiri marraskuussa 2015, mutta oli todella menemisen arvoinen reissu. Jos olet miettinyt, että menisitkö mukaan Seitin toimintaan, älä epäröi, vaan mene vain mukaan! Se on takuuvarmasti mahtava kokemus, ketään ei kiusata, syrjitä tai muuta, kaikki saavat olla omia itsejään ja kenenkään ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat sinusta, sillä he kaikki ovat varmasti jännittäneet omaa ensimmäistä leiriään. Myös kaikki otetaan huomioon, ja leiripaikat ovat esteettömiä.

Selfiet tubettajien kans oli lauantaina pop!

Vlogstars leiri oli todella kiva, ja siellä tapasimme kaksi tubettajaa, Eerika Haikosen ja Iinapsin. Heiltä saimme neuvoja muun muassa tubettamisen aloittamiseen ja muitakin vinkkejä siihen liittyen. Meillä kävi myös Milla vetämässä improa, ja se oli todella vapauttavaa! Näyttelimme tilanteita, johon varmasti moni on törmännyt. Muun muassa kun vieras tai tutun tuttu puhuu AVUSTAJALLE, se on tosi ärsyttävää, ja olen monesti itse kokenut sen tilanteen.

Lauantai-illalla meillä oli mahtavat bileet, ja siellä kaikki tanssivat aivan läkähdyksiin. Illalla sai myös esittää haluamiansa sketsejä, minä ja Samu esitimme kaksi James Potkukelkasta kertovia omia keksimiämme sketsejä, illan aikana näimme myös hienon tanssiesityksen ja lauluesityksen. Vlogstarsin videossa näkyykin pätkä minun ja Samun esityksestä, jonka löytää Seitin youtube kanavalta nimellä ”Nuorisoyhteistyö Seitti”. Tilatkaa ihmeessä Seitin youtubekanava!

Selfiekeppi oli kovassa suosiossa!

Sunnuntaiaamulla, meillä oli pyjamabileet, ja siellä meillä oli kaikenlaista tanssimista ja leikkimielistä jumppaa. Kaikki olivat kyllä väsyneitä lauantai-illan bileistä, muttei se paljon menoa haitannut!

Tämä, niinkuin ne muutkin leirit, missä olen ollut mukana on ollut aivan mahtavia, ajattelin itse myös tulla ohjaajaksi näille leireille, koska tämä vaan on aivan mahtavaa! Aion todellakin jatkaa leireillä käymistä, tule sinäkin!

Seitin somet: You Tube: Nuorisoyhteistyö Seitti
Instagram: nuorisoyhteistyo_seitti
Facebook: Nuorisoyhteistyö Seitti

Sunnuntaiaamun pyjamabileet!

Kiitos, kun jaksoit lukea!

Terkuin: Laura